Karl Rossman on 16-vuotias poika, jonka perhe lähettää siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Syy ei kestä päivänvaloa — Karl on nimittäin saattanut kotiapulaisen raskaaksi. Mahdollisuuksien maassa kaikki ei ole miltä näyttää, ja nuori Karl joutuu uudella mantereella kohtaamaan kovan todellisuuden, jossa viattomuutta ja luottamusta käytetään armotta hyväksi. Pian hän löytää itsensä keskeltä absurdia tapahtumasarjaa, jollaiseen ei olisi voinut kuvitella joutuvansa.
Franz Kafkan keskeneräiseksi jäänyt klassikkoromaani on julkaistu suomeksi myös nimellä “Mies joka katosi”.
Franz Kafka (1883–1924) on yksi tunnetuimpia eurooppalaisia kirjailijoita. Kafka syntyi Prahassa, joka kuului tuohon aikaan Itävalta-Unkariin, ja puhui äidinkielenään saksaa. Kafkan omaleimainen surrealistinen tyyli on vaikuttanut suuresti moderniin kirjallisuuteen.