fi
Audio
Lotte Petri

Black notice: Osa 3

Listen in app
Rikostutkijat onnistuvat tunnistamaan märkäpuku-uhrit Ranskan valvontakameratallenteiden avulla. Nuoret syyrialaiset kaksossiskokset asuivat pahamaineisella pakolaisleirillä Ranskan Calais’ssa. Valvontakameratallenteessa näkyy myös epäilyttävä mies, joka tuntuu olevan kiinnostunut nuorista tytöistä.

Kun Tanskassa tapahtuu uusi syyrialaispakolaisen murha, rikostutkijat päättelevät, että tappajaa motivoi rasismi. Felix Jørgensenin vaisto saa hänet kuitenkin epäilemään teoriaa. Jokin ei ole kohdallaan.

Kun tärkeä todistaja antaa arvokasta tietoa, Felix keskittyy etsimään miestä, jonka pupillit ovat eri paria.

Tositapahtumiin perustuva Black Notice on viisiosainen rikostarina. Sarja on jännittävä kertomus kansainvälisestä jahdista armottoman sarjamurhaajan kiinnisaamiseksi.


Lotte Petri on tanskalainen rikoskirjailija. Vuonna 2009 hänen ensimmäinen romaaninsa oli ehdolla Danske Bankin Vuoden tulokas -palkinnon saajaksi. Kriitikot ylistivät hänen Selma Eliassen -sarjaansa, ja vuonna 2017 julkaistiin hänen ensimmäinen kirjansa "The Devil’s Work" luuasiantuntija Josefine Jespersenistä kertovasta sarjasta.
1:06:45
Publisher
Saga Egmont
Translator
Virpi Kuusela
Publication year
2020
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)